Lletres: Yup. Meidän On Annettu Pudota.

katilo kehaisi ensisynnyttajaa,
potra poikalapsi matkahti maailmaan:
kiljuvat kuusi kiloa.
ja niin, niinpa niin,
ensi kerran niin pudottiin.
ja matkalla kehtoon
tai tuonen lehtoon,
miten vaan,
me pudotaan...
.tarhoihin, kouluihin ja virastokaytaviin.
poikapolo aidiltaan pyysi niin:
"emo, minut saasta, pahasta paasta!"
ja niinpa jo
toistamiseen pudottiin, oi!
aiti vapisevaa varsaansa
syleili,
toytaisi lankulta tyhjyyteen, lauloi:
alassyoksy alkoi nyt,
siita kukaan ei kiinni ota.
on hyva haltijatar hyljannyt meidat,
ja Luoja antanut pudota.
siis veli pysy vaiti vaan,
silmiin pimeyttakin tuijota
kun kutsuu urheita uhrejaan
han joka antoi meidan pudota.
meidan on annettu pudota"
Luojan pikku piipertajat putoavat
syoden, juoden, itkien, iloiten

menevat, lisaantyvat,
tayttavat taivaat ja maat.
kunnes joskus jokaista vuorollaan
tullaan kutsumaan:
unessa yolla
tarkoin yksityiskohdin kerrotaan,
missa ja milloin kutakin odotetaan...
alassyoksy jatkuu nyt...
eika tahan leikkiin lahde kysyttyna keista
kukaan,
omille harharetkilleen jokainen vain viskataan
mukaan...
ja jonain aamuna han pakkaa laukkunsa,
astuu autoonsa, ja ties minne ajaa...
.suuren metsan taa, missa autio maa
kraatteria valtavaa ymparoi. sen reunalla
han riisuu takkinsa, han riisuu paitansa,
housut, kengat, hattunsakin nyt unohtaa,
sulkee silmansa ja luottaen onneensa
kuilun syvyyksiin han sukeltaa:
putoaa minuutin, putoaa toisenkin,
putoaa pumpuliin, ollen perilla kai.
silloin hamarasta esiin hymyileva hahmo
astuu, kysyy: "milta tuntui?
ei hullumpaa, vai?"